Euroviisut nettikasinoilla

Kuten joka kevät, Euroviisut saavat yleisön villiintymään ja nettikasinot suunnittelemaan kilpailuihin liittyvää vedonlyöntiantia. Koska Euroviisut ovat paitsi merkittävä kulttuuritapahtuma ja ilon juhla, on se myös erittäin suosittu vedonlyöntikohde, joten on syytä käydä tarkemmin läpi kilpailuihin liittyvää kuhinaa.

Esittelemme sivuillamme muun muassa seuraavat asiat:

  1. Millaisesta vedonlyöntikohteesta Euroviisuissa on kyse?
  2. Miten vedonlyönti onnistuu, ja millaisia kertoimia kilpailuihin tarjotaan?
  3. Millaisia bonuksia Euroviisu-betsaajille on tarjolla?

Euroviisut, kuva esiintymislavasta ja hurraavasta yleisöstä

Mitä ovat Euroviisut?

Euroviisut eli Eurovision laulukilpailut ovat vuosittainen musiikin suurtapahtuma, jossa pääsevät mittelemään kaikki EBU:n eli Euroopan yleisradiounionin jäsenet. Täten kilpailun osanottajat eivät rajoitu ainoastaan Eurooppaan kuuluviin valtioihin, ja esimerkiksi Australia on nykyisin Euroviisuissa aktiivisesti mukana. Alun perin Australia kutsuttiin vuonna 2015 Euroviisujen 60-vuotisjuhlan kunniaksi mukaan, mutta kertaluonteisen vierailun sijaan Australiasta kehkeytyikin sääntöjen muokkauksen jälkeen tärkeä ja vuosittainen kilpakumppani viisuihin.

Euroviisut on kokenut historiansa aikana monia muutoksia, mutta nykyisin tapahtuma sisältää kaksi semifinaalia ja loppufinaalin. Finaaliin pääsee aina korkeintaan 26 maata, joihin lukeutuvat kilpailuiden järjestäjämaa eli edellisvuoden voittaja, viisi rahoittajamaata ja semifinaaleista jatkoon päässeet kilpailijat. Euroviisut järjestetään aina siinä maassa, mihin voitto on edellisenä vuonna napsahtanut, ja kilpailut ajoittuvat tyypillisesti huhti-toukokuulle.

  • Järjestäjä: Euroopan yleisradiounioni EBU
  • Osallistuvat maat: isäntämaa, 5 rahoittajamaata ja jatkoon päässeet semifinalistit
  • Aikataulu: vuosittain huhti-toukokuussa
  • Vaiheet: 2 alkukarsintaa eli seminaalia ja loppufinaali

Euroviisut nettikasinoilla

Euroviisut peittoavat suosiossaan jopa monet urheiluvedonlyöntikohteet, ja siitä onkin tullut eräs nettikasinoiden ja betsaussivustojen vetonauloista: kuhina kilpailuiden ympärillä alkaa jo alkuvuodesta mutta viimeistään maiden alettua julkaisemaan omia viisuedustajia. Kertoimia ja Euroviisuihin räätälöityjä bonuksia julkaistaan täten jo alkukeväästä, mutta tahti kiihtyy semifinaalien ja finaalin lähestyessä, joista kaikki ovat suosittuja vetokohteita. Kaikki parhaat uudet nettikasinot tarjoavat jotain Euroviisuhuuman nostattamiseksi.

Euroviisut ovat täysin omanlaisensa vedonlyöntikohde: urheilutapahtumissa yleinen tietämys liigan tapahtumista ja joukkueiden kehittymisestä on tarpeen, mutta Euroviisut ovat huomattavasti subjektiivisempi betsausaihe. Koska esiintyjän lopullinen sijoitus määräytyy osaltaan yleisöäänien mukaan, ei betsaajan kannata pohtia pelkästään sitä, kuka ehdokkaista antaa objektiivisesti parhaimman musiikkiesityksen – esiintyjien suosioon ja kertoimiin vaikuttaa hyvin moni muukin asia.

Euroviisut vedonlyönti – parhaat kasinot 2024

  • selling-points Pikakasino
  • selling-points Vedonlyönti
  • selling-points Kierrätysvapaa kasino

Jopa 1 750 € bonukset (100 %, 50 %, 50 %, 100 %)

Kasinolle
  • selling-points Pikakasino
  • selling-points Vedonlyönti
  • selling-points Verovapaat voitot

100 % bonus 100 € asti

Kasinolle
  • selling-points Pikakasino
  • selling-points Vedonlyönti
  • selling-points Verovapaat voitot

100 ilmaiskierrosta

Kasinolle
  • selling-points Vedonlyönti
  • selling-points Pikakasino
  • selling-points Verovapaat voitot

100 % bonus 200 € asti

Kasinolle
  • selling-points Kampanjat
  • selling-points Vedonlyönti
  • selling-points VIP-ohjelma

100 % bonus 200 € asti

Kasinolle
  • selling-points Kampanjat
  • selling-points VIP-ohjelma
  • selling-points Verovapaat voitot

100 % bonus 300 € asti (koodi NITRO)

Kasinolle
  • selling-points Kampanjat
  • selling-points Vedonlyönti
  • selling-points Live Kasino

100 % bonus 1 000 € asti

Kasinolle
  • selling-points Vedonlyönti
  • selling-points Hyvät tarjoukset
  • selling-points kryptokasino

5 000 € + 300 ilmaiskierrosta (100 %, 50 %, 50 %, 75 %, koodit ROOSTER2, 3 ja 4)

Kasinolle
  • selling-points Vedonlyönti
  • selling-points Pikakasino
  • selling-points Hyvät tarjoukset

120 % bonus 200 € asti

Kasinolle
  • selling-points Pikakasino
  • selling-points Vedonlyönti
  • selling-points Verovapaat voitot

20 superkierrosta (arvo 1 € kpl)

Kasinolle
  • selling-points Vedonlyönti
  • selling-points Paljon pelejä
  • selling-points VIP-ohjelma

Jopa 700 € + 450 ilmaiskierrosta (200 %, 50 %)

Kasinolle
  • selling-points Vedonlyönti
  • selling-points Verovapaat voitot
  • selling-points Hyvät tarjoukset

100 % bonus 120 € asti + 120 ilmaiskierrosta

Kasinolle
Näytä lisää

Euroviisut ja vedonlyöntikohteet

Monille tulee Euroviisu-vedonlyönnistä varmasti mieleen voittajan veikkaus, joka onkin eräs suosituimmista vetokohteista. Kohteita on kuitenkin muitakin, joten luodaan niihin seuraavaksi nopea vilkaisu.

  • Voittajaveto. Betsaajat puntaroivat, kuka ehdokkaista vie koko kilpailun voiton. Vetoa tehtäessä kannattaa taktikoida ja vertailla kertoimia. Vaikka alhaisimman kertoimen omaava esiintyjä onkin varma valinta, saattaa voittaja löytyä myös riskikkäämmistä kohteista, joilla on korkeampi kerroin.
  • Paras loppusijoitus eli TOP-veto. Nettikasinot tarjoavat pelaajille mahdollisuuden lyödä vetoa myös siitä, ketkä esiintyjistä yltävät esimerkiksi parhaimman 3, 5 tai 10 joukkoon (TOP 3, 5 ja 10). Voittajavetoon nähden TOP-vedot omaavat yleensä matalamman kertoimen, joten vetotyyppi sopii etenkin niille, jotka haluavat ottaa maltillisempia riskejä.
  • H2H- eli Head-to-Head -veto. H2H-veto on syystäkin eräs suosituimpia vetokohteita, sillä pelaajat lyövät vetoa siitä, kumpi kahdesta osallistujamaasta pärjää paremmin. Tehdäkseen vedon pelaajan kannattaa kiikaroida ehdokkaiden kertoimet tarkoin ja seurata muutenkin heidän menestystään kilpailussa.
  • Vetoa voi myös lyödä siitä, kuka esiintyjistä pärjää parhaiten viisujen semifinaalissa. Koska semifinaalien kokoonpanot arvotaan, tarjoaa välieräveto erittäin jännittävän ja erilaisen tavan lähestyä Euroviisujen vedonlyöntiä.

Vedonlyöntikertoimet

Vedonlyöntikerroin tarjoaa mahdollisuuden tarkastella ehdokkaan menestymistä Euroviisuissa: luku kertoo esiintyjän voittomahdollisuuksista. Mitä suurempi kerroin ehdokkaalla on, sitä pienemmällä todennäköisyydellä hän tulee voittamaan kilpailun. Tämän vuoksi kerroin onkin suuri, sillä mikäli tämän kaltainen esiintyjä pääsisi menestymään kilpailuissa, kahmii betsaaja myös mahtipontisemmat voitot. Betsaamisen idea onkin tasapainotella sopivan riskinoton ja ehdokkaiden realististen menestymismahdollisuuksien välillä.

Parhaiden kertoimien etsiminen käy työstä, sillä jopa samojen esiintyjien kertoimet voivat vaihdella paljon eri nettikasinoilla. Eri vedonlyöntisivustojen vertailuun kannattaakin varata kunnolla aikaa, jotta löytää pelipaikan, joka tarjoaa kaikkein mehevimmät kertoimet. Menestyvä betsaaja seuraa aktiivisesti kerrointen lisäksi ylipäätään kilpailuita ja esiintyjien edesottamuksia kerätäkseen vetoon tarvittavan taustatiedon. Katso myös Euroviisut vedonlyönti ja vinkit vedonlyöntiin.

Vedonlyöntibonukset

Vedonlyöntisivustot tarjoavat tyypillisesti etenkin ilmaisvetoja ja talletusbonuksia betsaajille, ja bonusvalikoima laajenee kiihtyvään tahtiin kilpailujen lähestyessä. Vedonlyöntibonusten lunastaminen ei ole liki ikinä huono ajatus, etenkin jos tarjolla on ilmaista pelirahaa ilman talletusta: bonukset antavat parhaimmassa tapauksessa mahdollisuuden tehdä taktisempia valintoja vetokohteiden parissa, ja näin ollen betsaaja pääsee myös tavoittelemaan suurempia voittoja. Toisaalta bonuksilla voi tietyllä tapaa myös kompensoida mahdollisia vedosta koituneita tappioita.

Lahjapaketti, jonka ympärillä noppa, kortteja ja pelimerkki

Euroviisut ja kasinobonukset

Nettikasinoilla kannattaa pitää silmät auki koko kevään ajan: vaikka kasinobonustarjonta luonnollisesti monipuolistuu semifinaalien ja finaalin lähestyessä, tarjoavat monet suomalaiset kasinot etuja jo hyvissä ajoin ennen varsinaisia kilpailuja. Betsaajan kannattaa tarkkailla etenkin seuraavia bonustyyppejä:

  • Talletusbonus. Talletusbonuksella pelaaja voi parhaimmillaan jopa moninkertaistaa pelibudjettinsa, ja kaikkein yleisimpiä ovat 100–200 % suuruiset casino talletusbonukset, joilla betsaaja nappaa kaksin- tai kolminkertaisen verran ekstrapelirahaa talletuksen määrään verrattuna.
  • Ilmaisvedot ovat ilmaiskierrosten kaltainen etu, jolla viitataan siihen, että kasino tarjoaa pelaajalle joko talletusta vastaan tai täysin ilman talletusta pelitilille ilmaista betsausrahaa. Ilmaisvetoja on monenlaisia alatyyppejä.
  • Ilmainen peliraha. Ilmainen peliraha voi ilmetä monessa muodossa: tyypillisesti sillä voidaan tarkoittaa nimenomaan ilmaisvetoja tai talletusvapaita bonuksia, eli betsaajan ei tarvitse panostaa lainkaan omia varoja edun saadakseen. Parhaimmassa tapauksessa ilmaista pelirahaa voi saada myös täysin ilman kierrätysvaatimuksia.
  • Cashback eli käteispalautus tarkoittaa sitä, että pelaaja voi saada nettotappioistaan tietyn prosenttiosuuden takaisin. Jos veto meneekin siis vikaan, ei hätä ole tämän näköinen: kasino kompensoi tappiota pienellä lisärahalla, ja hyvin yleinen cashback-prosentti liikkuu 10 % tienoilla. Cashback on yleinen bonus myös kasinoilla ilman rekisteröintiä.
  • Ilmaiskierrokset. Euroviisuhuumaa voidaan nostattaa myös ilmaiskierroksilla, jolloin viisujen tuoksinassa pääsee pyörittelemään suosittuja kolikkopelejä ilmaiseksi. Jos tarjolla on ilmaiskerroksia ilman talletusta, et voi hävitä mitään.

Mistä löydän parhaat bonukset Euroviisuihin?

Euroviisujen bonusvalikoima on todella monipuolinen, ja tarjonta kasvaa entisestään semifinaalien ja finaalin lähestyessä. Vaikka monet nettikasinot suunnittelevat räätälöidyn Euroviisu-bonuspaketin, eivät kaikki kasinot tee näin: Pay N Play -kasinot oikaisevat monesti muutenkin bonusvalikoiman kanssa, joten ei ole ihme, mikäli pikakasinot eivät tarjoa myöskään Euroviisuihin soveltuvaa bonustarjontaa. Betsaajan ei tule kuitenkaan murehtia, sillä viisubonuksia löytyy muuten runsain mitoin.

Bonuksiin kannattaa suhtautua kuten kertoimiin: jotta pääsee nappaamaan markkinoiden parhaimmat edut, on niiden tilannetta seurattava päämäärätietoisesti ja pitkäjänteisesti. Eri nettikasinoiden ja vedonlyöntipaikkojen bonuksia kannattaa myös vertailla. Jos vedonlyöntipaikalta ei löydy nimenomaan Euroviisuihin luotua bonustarjontaa, kannattaa pelaajan tarkistaa ehdoista, voiko esimerkiksi muita talletusbonuksia tai ilmaisvetoja hyödyntää Euroviisu-betsaukseen.

Euroviisut ja aikataulu

Euroviisut ovat vuosittainen musiikkikilpailu, joka järjestetään huhti-toukokuussa, ja koska kilpailu on laajentunut ja kasvanut vuosi vuodelta, koostuu se nykyisellään kahdesta semifinaalista ja loppufinaalista. Riippuu maasta, milloin ehdokkaat valitaan ja julkistetaan, mutta maaliskuuhun mennessä maiden ehdokkaat ovat useimmiten viimeistään selvillä.

Kilpailuun osallistuvat ovat EBU:n eli Euroopan yleisradiounionin jäseniä, mutta sen lisäksi, että uusia jäseniä on tullut lisää, myös joitakin on lähtenyt EBU:n piiristä pois: Valko-Venäjä erotettiin jo vuonna 2021, ja koska Venäjä suljettiin Ukrainan hyökkäyssodan vuoksi pois vuonna 2022, maa päätti itse erota unionista. Myös uusia jäseniä on otettu vuosien varrella mukaan, joista hyvä esimerkki on Australian mukaantulo vuonna 2015.

Näin esiintyjät valitaan

Esiintyjät valitaan eri maissa hyvin erilaisin kriteerein, sillä kilpailun järjestävä Euroopan yleisradiounioni ei aseta karsinnoille minkäänlaisia ehtoja: esimerkiksi Iso-Britanniassa ei järjestetä varsinaista karsintakilpailua lainkaan, vaan paikallinen yleisradioyhtiö BBC tekee päätöksen kilpailuun osallistuvasta ehdokkaasta.

Useimmissa maissa järjestetään musiikkikilpailut, ja esimerkiksi Suomessa Euroviisuehdokas valitaan Uuden Musiikin Kilpailussa. UMK-kilpailuihin voi osallistua kuka tahansa, mutta lopullinen ehdokas valitaan sekä asiantuntijaraadin että yleisöäänten perusteella.

Semifinaalit

Semifinaaleita järjestetään yhteensä kaksi finaalia edeltävinä tiistaina ja torstaina. Maat järjestetään semifinaaleihin arvonnan perusteella, jotta semifinaalit olisivat osallistujakoostumukseltaan mahdollisimman tasapuoliset. Vuonna 2023 semifinaalien pistelaskusysteemi koki muutoksen, sillä nykyisellään ehdokkaiden jatkoonpääsy perustuu ainoastaan yleisöääniin. Aiemmin tulokset ratkaistiin sekä ammattilaisraadin että yleisön äänten perusteella.

Finaali

Finaali koittaa semifinaaleiden jälkeisenä lauantaina, ja mukana on korkeintaan 26 kilpailijaa: semifinaaleista jatkoon päässeet 20 maata, kilpailuiden isäntämaa ja BIG5-maat eli Euroviisujen rahoittajamaat. Kilpailuiden isäntämaa ja BIG5-maat pääsevät automaattisesti jatkoon, mistä puhummekin seuraavaksi.

Automaattisesti finaalissa mukana olevat maat

On maita, jotka ovat automaattisesti finaalissa mukana, joten niiden ei tarvitse kamppailla finaaliin pääsystä välierissä. Edellisvuoden voittaja eli kuluvan vuoden isäntämaa kuuluu suoraan finaaliin menevään joukkoon, ja muihin viitataan termillä BIG5-maat eli Euroviisujen rahoittajamaat: Iso-Britannia, Ranska, Italia, Espanja, Saksa.

  • Edellisvuoden voittaja eli tämän vuoden isäntämaa
  • Iso-Britannia
  • Ranska
  • Italia
  • Espanja
  • Saksa

Euroviisut pisteiden laskenta ja lopputulos

Koska Euroviisujen pistelaskentasysteemi on muuttunut moneen otteeseen vuosien varrella, on eri vuosien kilpailuiden lopputuloksia hankalaa verrata keskenään: jo sillä on esimerkiksi suuri merkitys, painotetaanko lopullisessa valinnassa enemmän yleisön vai ammattilaisraadin ääniä. Pistelaskusysteemistä huolimatta kilpailun voittaa kuitenkin se ehdokas, joka kerää eniten ääniä, ja mahdolliset pistemäärät suurimmasta pienimpään ovat 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2 tai 1 pistettä.

Viime vuosien suurin muutos tapahtui ehdottomasti vuonna 2016, jolloin finaaliehdokkaiden äänet alettiin jakaa kahteen kertaan: ensin finaalissa paljastetaan ammattilaisraadin antamat äänet ja tämän jälkeen yleisöpisteet. Semifinaaleissa otetaan tätä nykyä huomioon ainoastaan yleisön antamat äänet, joten painopiste on finaaleihin verrattuna hyvin erilainen. Tällä hetkellä myös EBU:un kuulumattomat maat voivat antaa maille pisteitä, jolloin ulkopuolisten maiden antamat pisteet esitetään kilpailutilanteessa samassa sarjassa.

Tiesitkö tämän Euroviisuista?

  • Vuonna 2022 kilpailuissa koettiin äänestysskandaali, sillä Montenegron, San Marinon, Puolan, Romanian, Azerbaidžanin ja Georgian ääntenlaskussa havaittiin vilpillisyyttä.
  • Kaikkien aikojen lyhyin Euroviisukappale oli suomalaisten tekijöiden käsialaa. Kyseessä on Pentti Kurikan Nimipäivien “Aina mun pitää” -edustuskappale vuonna 2015. Kappale kesti ainoastaan 1 minuutin ja 27 sekuntia.
  • Esityksessä saa olla kerrallaan 6 henkilöä lavalla. Tapa alkoi vuonna 1971 ja jatkuu edelleen tänä päivänä.
  • Suomi oli vuoteen 2006 saakka pisimpään voittamatta ollut maa. Lordi katkaisi pitkään kestäneen tappiokierteen voittajakappaleellaan “Hard Rock Hallelujah”.
  • Norja vetää silti tilastojen pohjat, sillä maa on saanut jumbosijan eli hävinnyt kisat peräti 11 kertaa.

Suomen sijoitukset eri vuosina TOP 10 – mielenkiintoisimmat poiminnat vuosien varrelta

Vuosi, esittäjä ja biisi

Sijoitus

1961: Suomen ensimmäinen esiintyminen: Laila Kinnunen “Valoa ikkunassa”

10/16

1973: Marion Rung “Tom tom tom”

6/17. Esitys pärjäsi niin hyvin, että sijoitus oli Suomen parhain aina vuoteen 2006 saakka.

1989: Anneli Saaristo “La Dolce Vita”

7/22. Esitys oli aina vuoteen 2023 saakka parhain suomenkielisen kappaleen sijoitus.

1990: Beat “Fri?”

21/22. Suomi jakoi tänä vuonna viimeisen sijan Norjan kanssa.

2002: Laura Voutilainen “Addicted to You”

20/24

2004: Jari Sillanpää “Takes 2 to Tango”

–. Esitys ei läpäissyt edes semifinaalia.

2006: Lordi “Hard Rock Hallelujah”

Euroviisujen voittaja; esitys rikkoi myös tähänastiset piste-ennätykset.

2015: Pertti Kurikan Nimipäivät “Aina mun pitää”

–. Kappale jäi suuresta yleisösuosiostaan huolimatta jo semifinaalissa viimeisellä sijalle.

2021: Blind Channel “ Dark Side”

6/26 – Suhteutettuna osallistujamäärään, kyseessä oli tähän mennessä Suomen kolmanneksi parhain sijoitus.

2023: Käärijä “Cha cha cha”

2/26 – Eniten yleisöääniä, mutta Loreenin voitto ratkesi tuomariäänillä

Yhteenveto

Euroviisut ovat kiistämättä eräs vedonlyöntivuoden suurimpia tapahtumia, johon innokkaimmat betsaajat varautuvat jo hyvissä ajoin. Fiksu betsaaja seuraakin kilpailuihin liittyvää uutisointia ja viisujen kehittymistä jo pitkin kevättä, eikä ainoastaan kilpailijoiden kerrointen vuoksi – myös bonustarjonta päivittyy semifinaalien ja loppukilpailun lähestyessä roimasti, ja bonusten avulla pelaaja voi jopa parantaa voittomahdollisuuksiaan.

Moniin muihin vedonlyöntikohteisiin verrattuna Euroviisut ovat myös hyvin erilainen vetokohde, sillä lopullisia tuloksia on käytännössä jopa liki mahdotonta ennustaa etukäteen jo kilpailuiden pistelaskujärjestelmän vuoksi. Pelaajan kannattaakin aina pitää pää kylmänä ja muistaa oma pelibudjettinsa, vaikka vedonlyönti saisikin innostuksen nousemaan viisuhurmiossa.

Usein kysytyt kysymykset

Nettikasinot tarjoavat vaihtelevasti räätälöityjä bonuksia Euroviisuihin, mutta toisinaan myös kasinoiden normaalibonuksia voi hyödyntää kilpailuihin. Tarjolla on etenkin ilmaisvetoja ja talletusbonuksia.

Suomea edustaa vuonna 2024 Windows95man kappaleellaan “No Rules”, jossa fiittaa mukana Henri Piispanen.

Irlanti ja Ruotsi ovat listan kärjessä, sillä molemmilla mailla on jo 7 Euroviisuvoittoa.

Suomi voitti Euroviisut vuonna 2006, kun kotoinen monsteribändimme Lordi räjäytti potin kappaleellaan “Hard Rock Hallelujah”. Kyseessä on tähän mennessä Suomen ainoa Euroviisuvoitto.

Suomi on ollut viimeisellä sijalla 11 kertaa, joista osa on ollut jaettuja viimeisiä sijoja.

Ota testiin uusimmat nettikasinot

    Tuoreimmat uutiset

    NewCasinos logo, kortteja ja pelimerkkejä sekä 2 ylöspäin suuntautuvaa nuolta ja teksti Kasinotrendit 2024
    Uudet kasinot ja kasinotrendit 2024 Uudet kasinot ja kasinotrendit 2024 Nettikasinomaailma ottaa vuosi vuodelta suurempia harppa...
    01/26/2024
    NewCasinos logo, korttien muodostama puoliympyrä, jonka sisällä Suomen lippu ja teksti Suomen pelilisenssi
    Näin Suomen pelilisenssi etenee vuonna 2024 Suomen pelilisenssi etenee vuonna 2024 Suomen pelilisenssi ei ole suinkaan mikään uusi idea;...
    01/26/2024
    NewCasinos logo, VIP ja teksti Miten kasinoiden VIP-ohjelmat toimivat?
    Miten kasinoiden VIP-ohjelmat toimivat? Miten kasinoiden VIP-ohjelmat toimivat? Mitä olisikaan kasinopelaaminen ilman bonuksia: casi...
    12/26/2023
    NewCasinos logo, mittari ja teksti MGA-kasinot vai Viron kasinot?
    MGA kasinot vai Viron kasinot? MGA kasinot vai Viron kasinot? Sekä Maltalla että Virossa on lisensoitu paljon suomalaisten ...
    12/26/2023